Surffit on nyt surffattu ja kökötän lentokoneessa jossain Atlantin yläpuolella. San Josesta Santo Domingoon sain leveillä kolmella penkillä, mutta nyt Santo Domingosta Frankfurtiin kököketään kun sillit suolassa ja joka penkki on täynnä. Täällä peltipurkissa onkin hyvää aikaa analysoida edesottamuksia aalloilla. Mulle on tärkeetä oppia uusia juttuja ja kehittyä surffissa ja tykkään aina analysoida omia suorituksia ja miettiä mitä oon oppinu tai mitä haluan kehittää.

Mutta liikaa ei saa analysoida. Muuten menee hauskuus ja surffi riippuu aina niin paljon olosuhteistakin joille ei pieni (eikä suuri…) ihminen voi mitään. Surffissa ei toimi lainkaan liian suunnitelmallinen lähestymistapa ja ”treenaaminen”, kuten vaikka mun toisessa lajissa telinevoikassa. Voimistelussa voi helposti suunnitella koko treenin etukäteen ja toteuttaa sen suunnitelman mukaan (ainakin melkein). En kylläkään noudata tollasta lähestymistapaa voikassakaan, mutta joskus suunnittelemalla reenejä etukäteen tulee patisteltua itseään tekemään myös niitä ei-suosikkiliikkeitä. Surffissa sen sijaan ei voi suunnitella mitä tekee seuraavalla aallolla, koska ei vaan voi tietää millainen se seuraava aalto on. Tietenkin surffissa voi miettiä että nyt keskityn ja kiinnitän huomiota tähän ja tähän juttuun, mutta ikinä ei voi vetää sellasella ”ekat 3 aaltoo vedän tän tempun ja seuraavat 5 ton” mentaliteelilla. Mutta joka reissun jälkeen on aina hyvä paikka miettiä mitä tuli tehtyä ja miten sujui. Tässä siis pieni yhteenveto tämän reissun surffeista:
18 päivää Nosarassa takana (joista 2 puolikkaita päiviä)
Surffasin 17 päivänä ja useimmiten 2 kertaa päivässä. Surffiton päivä tuli siitä, kun keli oli liian iso eikä ollut ballseja mennä veteen. Ja jälkikäteen sanottuna hyvä vaan etten mennyt! En varmastikaan olis hukkunut, mutta tiedän etten olis myöskään nauttinu siitä surffista. Jos haluaa kehittyä on hyvä välillä haastaa itsensä ja kokeilla isompiakin aaltoja. Mutta tärkeetä on myös tietää mikä on liikaa. Jos se keli olis ollut reissun loppupuolella, olisin varmasti surffannut. En voi luvata että olisin sillonkaan nauttinut siitä, mut olisin ainakin yrittänyt. 🙂

Ekat 4 päivää keli oli iso (8ft). Ihan liian iso monen kuukauden surffitauon jälkeen. Ei niitä aaltoja osannu enää kattoa ja arvioida ja surffasin vielä niin pienellä laudalla, joka ei anna yhtään armoa jos vähääkään epäröi. Sitten tuli pikkukeli (2-3ft), mutta mun surffi oli ihan väsynyttä. Oli välillä hyviäkin päiviä, mut kokonaisuutena aika vaisua. Jälkeenpäin on helppo todeta, ettei mikään ihme että likka alkaa hyytyä, kun takana on monen kk:n surffitauko ja alkaa saman tien surffata 4-6h päivässä. 🙂 Mutta 2 viikon jälkeen joka ikinen surffisessio on ollut mahtava ja oon ollut ihan täynnä energiaa ja itseluottamusta. Surffi on ollut superhauskaa ja helppoa (can you believe?!?) ja vikoina päivinä oli pelkästään positiivista, että saatiin taas vähän isompiakin settejä 6-7ft. Oon nauttinut täysillä jokaisesta surffista ja pitänyt hauskaa vedessä.
-> Yhteenveto, mitä tästä opittiin. 2 viikkoa siihen menee, ennen kuin pääsee surffikuntoon tauon jälkeen (niin fyysisesti kun henkisestikin, hehe). Koitan siis jatkossa olla saamatta hepuleita, jos alussa ei suju ihan täydellisesti. Ja koitan myös pitää huolen siitä että 1) surffireissut on pidempiä kuin 2 viikkoa, 2) ikinä ei pääse tulemaan megapitkiä taukoja. Etenkin, jos haluaa kehittyä niin pakko päästä surffaamaan pidempiä kuin parin viikon pätkiä. Musta tuntui ainakin nyt siltä, että pääsin 2 viikossa just ja just entiselle tasolle.
Surffaan parhaiten yksin. Ei tarvii olla ypöyksin, mutta niin että vedessä on vähän ihmisiä. Silloin seuraan vaan ja ainoastaan aaltoja ja oon muutenkin aktiivisempi aaltojen metsästyksessä. Ja yksin surffatessa voi olla jotenkin eritavalla tyytyväinen hyvien surffien jälkeen, että on ainakin itse analysoinut olosuhteet ym. valinnut paikan siellä vedessä eikä vaan seurannut (tai mun tapauksessa vältellyt) muita. Jos on paljon jengiä, niin silloin jumitun helposti yhteen ja samaan kohtaan (yleensä sellaseen missä ei oo paljoo muita ihmisiä) mutta eipä siihen tuu juuri aaltojakaan. Adrianin kanssa meillä on ihan erilainen ”tyyli” surffata siinä mielessä, että tykätään asettua ihan eri tavalla lineupissa. Ollaan joskus yritetty surffata ”yhdessä”, mutta siitä ei tuu mitään kun mä en osaa olla siellä missä se tykkää olla ja toisinpäin. Beach breikeillä ainakin kun on paljon vaihtoehtoja minne asettua aaltoja väijymään. 
Täytyy tunnustaa, että vähän alkaa ehkä kyllästyttää Guiones. Tai ei varsinaisesti kyllästytä, mutta voishan sitä välillä surffata muuallakin. Haluun päästä jonnekin point breikeille surffaamaan piiiitkiä righteja ja leftejä. Beach breikillä aallot on kuitenkin usein aika lyhyitä ja nopeita eikä niissä ehdi tehdä montaa käännöstä. (Apua, mitä mä oikein valitan kun saa asua 1min kävelyn päässä mahtavasta beach breikistä, jossa on 95 päivää sadasta vähintäänkin ok aaltoja)
 
No mitäs sitä tuli opittua tällä kertaa:

– Opin melomaan ja duck diveemaan. No heiii, kyllähän nää on jo opittu ajat sitten, muttakun tuntuu että nekin pitää opetella joka kerta uudelleen.

– Droppaamaan jyrkemmille aalloille kun ennen. Ja se on supersiistiä kun saa viilettää siinä ”seinällä”. Ja muutenkin innostuin surffaamaan enemmän mahdollisimman ylhäällä siinä aallossa. (Älkää kysykö pitäisikö näin tehdä tai miksi, musta on vaan kivaa kokeilla surffata ”eri kohdassa” aaltoa ja eri tavoilla… Aikaisemmin oon yleensä surffannut paljon alempana, ja aina vaan pikaisesti käyny kääntymässä lähempänä lippiä)

– Backside bottom turn on ehkä ihan hitusen parempi. Hei muista ne hartiat ja kädet äläkä kökötä kun apina…

Mitä koitan parantaa seuraavalle kerralle. Hmm… vaikee sanoa, oon aika tyytyväinen tän kerran surffeihin. Alussa oli vaikeeta, mut loppureissusta lähti taas kulkemaan. Tästä vaan jatketaan eteenpäin. Koitan ainakin ottaa iisisti ja olla saamatta hermoromahduksia jos kaikki ei mee ihan täydellisesti heti alusta alkaen (2 viikon jälkeen saa alkaa raivota jos surffit ei suju, mut lupaan antaa ittelleni pari viikkoa armonaikaa taas totuttutua). haha 🙂 

Tän reissun seikkailut oli tässä ja nyt on aika pistää blogi talviunille. Kiitokset kaikille lukijoille! Tulevaisuuden suunnitelmat näyttää siltä, että pysyttelen koko talven Suomessa ja aallot kutsuu seuraavan kerran kesäkuussa. Ja siitä alkaa toivottavasti endless summer… 
Päivittelen blogia kunhan kesäsuunnitelmat selkiää!
xoxo
Mainokset