Minulta kysyttiin kokemuksia ulkomaille muuttamisesta ja tässä niitä tulee kokonaisen postauksen verran. Tämän jutun kirjoittaminen on ollut hauskaa muistelua itsellenikin. Aika tuntuu kuluvan hurjan nopeasti, joten hyvä välillä istahtaa ja miettiä mitä sitä on tullutkaan tehtyä ja mitä kaikkea on tapahtunut.

 
Muutin siis Costa Rican Nosaraan tämän vuoden kesäkuussa, eli 5 kuukautta sitten. Uskomatonta miten nopeasti aika menee. Tuntuu nimittäin, että olisin ollut täällä korkeintaan pari kuukautta. Tätä ennen olen asunut koko ikäni Suomessa, paitsi 4kk:n opiskelijavaihto Singaporessa joskus monta monta vuotta sitten.

Ensinnäkin, en oikein vieläkään osaa sanoa että olen muuttanut tänne. Ennemminkin tuntuu siltä, että oleskelen täällä nyt toistaikseksi. Tai siis niin kauan kun rahat riittää. Olen täällä turistiviisumilla, mikä tarkoittaa että mun täytyy poistua maasta 3kk:n välein. Olen juuri saanut töitä markkinointifirmasta, joka on aivan jättipotti mulle ja toivottavasti mahdollistaa, että voin asua täällä toistaiseksi ja tehdä sen verran rahaa että tulen toimeen.

Toiveissa ja haaveissa on ehdottomasti jäädä tänne ja seuraavat pari-kolme vuotta voin todellakin kuvitella eläväni täällä. Tai ennemminkin niin päin, että en osaa kuvitella eläväni missään muualla. Ja sen pidemmälle en osaa ajatella. 

Ennen muutoa olin käynyt täällä 6 kertaa aikaisemmin ja tokakerrasta lähtien olen vakavissani haaveillut että voisin asua täällä. Eli ihan tuntemattomiin vesiin en hypännyt. Ajallisesti olin viettänyt täällä noin 4kk noitten kuuden reissun aikana, joista 3 ekaa hostellissa/hotellissa/surf campilla turistina ja 3 seuraavaa paikallisen poikaystävän luona. Eli paikka oli kyllä tuttu, tunsin paljon ihmisiä jo valmiiksi ja mulla oli tosiaan poikaystäväkin täällä odottelemassa joka oli jopa laittanut meille kodin kuntoon. Ollaan kyllä sittemmin erottu, mutta tottakai se helpotti lähtopäätöstä ja että uskalsi lähteä kun oli ihan in love.

1,5 vuotta sitten kesällä vietin täällä kuukauden ja takaisin tulomatkalla Madridin lentokenttähotellissa päätin, että vuoden päästä muutan. Ja vuoden päästä siksi, että olin Suomessa töissä, mulla oli opintolainaa ja muita juttuja, jotka piti hoitaa alka pois. No heti Suomeen tultua aloin painaa kolmea duunia, maksaa lainoja ja säästää rahaa. Ja oli muuten aivan järkyttävän rankkaa. Näin jälkikäteen en edes ymmärrä miten jaksoin koko vuoden. Enkä ihan jaksanutkaan, joulun saakka painoin menemään kun duracel pupu, mutta sen jälkeen tuntui että kesä ei tule ikinä. Mut tulihin se sieltä. 

 
Itse lähtö jännitti yllättävän vähän. Lähinnä tuntui omituiselta kun kämppä alkoi tyhjenemään ja lopulta sitä ei ollutkaan ja viimeiset viikot pyörin vanhempien ja kavereiden nurkissa. Ikinä ei käynyt mielessäkään että en haluakaan tai uskallakaan lähteä. Tää oli ihan selvä peli. Costa Rica on seuraaava etappi mun elämässä.

Siihen miten paljon pitää säästää rahaa, en oikein osaa ottaa kantaa. Riippuu siitä minne muuttaa ja mitä siellä aikoo tehdä. Millainen on kohdemaan hinta/palkkataso, aikooko tehdä töitä ja minkälaisia töitä vai onko joku muu ”pappa/boyfriend betalar” järjestely. Onhan sitä hyvä olla rahaa koska eihän kukaan halua palata kotiin kuukauden päästä. Mutta ei itsellänikään mitään isoja määriä ollut. Olen yrittänyt elellä säästeliäästi, ruoka on ainut mihin menee rahaa ja tietty asuminen. Aluksi kun asuttiin poikaystävän kanssa, ei mennyt asumiseenkaan. Surffaaminen on onneksi ilmaista, senkun kävelee rannalle. Ei siis kulu rahaa bensaan. Liikkumiseen mulla on polkupyörä jolla pyöräilen about kerran viikossa Nosara towniin ostamaan lihaa. 🙂 Kaiken muun saakin tästä lähistöltä. En käytä rahaa juuri juhlimiseen tai shoppailuun. Olen tehnyt pari reissua säästössä olleilla rahoilla, mutta muuten rahat on säästyneet aika hyvin. Tosin Floridassa shoppailin aika huolella, mutta siihenkään ei lopulta mennyt kuin pari sataa dollaria sekä surffilautaan vähän enemmän. 

Etukäteen tänne muutossa jännitti juurikin se, että saako täältä oikeasti ystäviä. Mulla oli ennestään paljon tuttuja ja kavereita, mutta ystävien löytäminen on kuitenkin eri asia. Ja tosi tärkeä asia sen kannalta miten oikesti sopeutuu uuteen paikkaan. Tässä olikin vähän ongelmia alkuun. Mustasukkaisen latinopoikaystävän takia en uskaltanut suunnilleen puhua kenellekään miehille mitään ja tytöistä ei vaan löytynyt kavereita. Tunsin kyllä tyttöjä jotka oli esim. mun kaveripoikien tyttöystäviä, mutta oltiin jotenkin niin eri maailmoista. Ne ei esim. surffaa ja sit ne jotenkin kateellisen oloisia kun mä ”surffaan kaiket päivät niiden poikaystävien kanssa” (tai en minä tiedä miks ne on kateellisia vai onks ne muuten vaan niin ynseitä….). Tai sitten nää tytöt saattaa jopa surffatakin, mutta aina kun kysyin joltain et hei mennäänkö huomenna yhdessä surffaan, ne oli aina vaan et en mä nyt sun kaa voi mennä kun sä oot niin hyvä. Et tällaista se oli alkuun. Mä en enää täällä ollessani ole jaksanut stressata ystävien löytämisestä. Sen sijaan Adian halusi, tai kai se vaan ”kuului asiaan”, että mun olisi pitänyt kaveerata sen kavereiden tyttöystävien kanssa. Ja nää oli just niitä tyttöjä joiden kanssa mulla ei vaan ole mitään yhteistä. Ollaan kyllä siis ihan kavereita eikä mulla todellakaan ole mitään niitä vastaan mutta kaikkien kannsa ei vaan ystävysty sen kummemmin. Eikä ainakaan pakolla.

Mut nyt oon tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia kavereita ja ystäviäkin. Ei siis kannata stressata ystävien löytämisestä, ei kai niitä etsimällä löydäkään. Ja joidenkin ihmisten kanssa vaan synkkaa paremmin tai huonommin. Kyllä niitä alkaa pikkuhiljaa löytymään.

Kääk, tästä postauksesta alkaa tulla kilometrin pituinen. Taidan tehdä tälle jatko-osan, johon laitan enemmän kulttuurieroista Suomen ja Costa Rican välillä. Mutta haluan vielä tämän jutun lopuksi sanoa, että ennenkuin lähtee kannattaa miettiä miksi haluaa lähteä. Mä en ole ikinä haaveillut ulkomaille muutosta tai vastaavasta. Mä vaan halusin surffata joka päivä. Ja sitä mä saan täällä tehdä ja oon superonnellinen siitä. Ja se on varmasti pitänyt mun elämän järjestyksessä täällä, vaikka on tässä ollut ”pieniä” vastoinkäymisiäkin (oli vaikeaa löytää töitä, kämppä lähti alta kahteen kertaan ja poikaystäväkin jätti). Sen sijaan jos lähtee vaan ”haluan asua ulkomailla paratiisisaarella jossa kaikki on täydellistä” asenteella, saattaa ehkä tulla enemmän pettymyksiä.

Yhteenvetona siis, aivan mahtavaahan täällä on! 🙂 Suosittelen. Kannttaa lähteä. Kuka vaan voi tehdä sen ja uskaltaa jos kerran mäkin! En oo katunut sekuntiakaan!

Mainokset