Hui, jo reilu kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Lupailin silloin palata asiaan, kun olen täysin parantunut. Ja nyt olen, mutta kauan siihen meni. Dengue kuume, johon siis sairastuin marraskuun puolivälissä, kesti paljon paljon kauemmin kuin kuvittelin. Varsinaisen kuumeen jälkeen sain kaikenmaailman jälkioireita, jotka kestivät myös useamman viikon.
Tässä vielä luulin että kyseessä on vaan pikku flunssa
ja päänsärky.
Onneksi osasin sentään ottaa iisisti. Ja hei, se on äitin
ristikkolehti. Normaalistihan harrastan vaan
sudokuita. 🙂
En todellakaan toivo dengueta kenellekään. Luulen, että mun tauti oli lievemmästä päästä, mutta se oli silti täyttä tuskaa. Ehdin lueskella denguesta kaikenlaista sairastaessani. Yllättävää, että melkein kaikki kuvaukset netissä oli tosi suppeita, eikä niissä mainittu puoliakaan niistä oireista mitä mulla oli.

Itselläni pahin oire oli päänsärky, jonka takia menin alunperin lääkäriin. En ole ikinä kokenut sellaista päänsärkyä ja olin ihan varma että kyseessä on aivokasvain, aivokalvon tulehdus tai jotain vastaavaa. Huusin välillä ääneen koska pääkipu oli niin paha. Sitten tuli korkea kuume, joka ei sekään tietenkään ole kivaa. Mutta kuumeisena palelemista pystyi sentään helpottamaan kääritytymällä esim kahdeksaan huopaan, kun taas päänsärkyyn ei auttanut mikään. Näitä kesti onneksi “vaan” noin 4 päivää. Sitten oli vajaa viikko “yleistä voimattomuutta” jonka jälkeen loppuhuipennuksena alkoi kutina. Ja se oli aivan helvetistä. Iho muuttui tosi ohueksi ja oli kirkkaan punainen. Pahensin tietenkin tilannetta raapimalla kuin apina, mutta sille ei vaan voinut mitään. Kutina oli niin paha, etten voinut yhtään keskittyä mihinkään enkä edes suunnilleen tehdä yhtään mitään. Paitsi olla jääkylmässä suihkussa. Jossain vaiheessa tilanne alkoi parantua ja luulin jo monta kertaa että oisko tää nyt ohi ja kyllä mä jo olen kunnossa. En kuitenkaan ollut, sillä pienikin hikoilu sai ihon kutisemaan niin paljon, että raavin itseni verille. Pari viikkoa kuumeilun jälkeen menikin vaan ilmastoidussa kämpässä loikoillessa. Äiti oli täällä vielä silloin ja asuttiin kivassa sviitissä, joten tuli ainakin oleiltua siellä koko rahan edestä. Jossain vaiheessa mun iho oli myös ”kananlihalla” varmaan viikon yhteen menoon. Vaikka siis ei ollut kylmä 😛
Kuumevaiheen jälkeen tuli heikotus. Vähän vaan
käpsyttelyä ja pyöräilyä rannalla.

Kutituksen jälkeen mun iho kuivui tosi pahasti, ja mietin jo, että sovelunkohan mä enää ollenkaan surffielämään ja meressä lillumiseen. Olin myös stressaantunut kaiken maailman asioiden takia, joka ei varmasti ainakaan parantanut tilannetta. Dengueen todellakin liittyy tällainen jälkikutina, mutta kaikille sitä ei tule ollenkaan, eikä ainakaan näin rajuna. Mulla stressi vielä pahensi tilannetta.

Siinä siis tiivistetysti kuulumiset marraskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin. Mutta siitäkin selvittiin. Päänsäryt on poissa ja iho on, thank god, samanlainen kun ennen sairasteluakin. Pitää avautua vielä sen verran, että myös kasvojeni iho näytti välillä todella kamalalta. Pahemmalta kuin nimeltä mainitsematon kyläkauppias pahimman ryyppyputken jälkeen. Koko naama punainen, turvonnut ja hilseilevä… sweet… Olin jo ihan masentunut ja pelkäsin että jään sen näköiseksi loppuelämäkseni. Haha, tiedän, oon niin pinnallinen. Sitä on muka olevinaan huoleton poikatyttö, joka ei muka välitä miltä näyttää. Mutta oikeasti olisi aivan järkyttävä katastrofi jos esim. naama menisi pilalle vaikka onnettomuudessa. Voitte siis kuvitella miten onnellinen olin kun yhtenä aamuna näytinkin ihan normaalilta ja hihkuin innoissani äitille: ”Äiti, mä näytän taas nätiltä!” Haha.

Meidän sviitti. Rakastan mun viidakkomajaa, mutta
tässäkään ei todellakaan oo mitään valittamista. Ihanaa
vähän siipeillä 🙂
potilas pötköttelee.
Käytiin me sentään hyvillä illallisilla joka ilta (paitsi ei
silloin kun olin kuumeessa). Yleensä ihmiset laihtuu joku
10kg denguen seurauksena, mutta mulla ei ollut sitä
ongelmaa. Nukkuminen kutituksen kanssa onnistui myös
paremmin muutaman viinilasin jälkeen. 🙂
Sviitin ainut miinus: ei ulkosuihkua.
Surffilauta pääsi siis sisälle suihkuun. Ja kyllä,
kyllähän sinne veteen piti mennä heti kun
luulin olevani parantunut. 
Lisää pötköttelyä sohvalla ilmastoinnin alla.
Ja lisää illallisia, yammyyy. Rakastan
ruokaa ja syömistä 😀
Voin vaan kuvitella miten ihmeissään Suomessa on sekä lääkärit että potilaat denguesta. Sitä ei varmasti osata aina edes epäillä, ja tosiaan siihen liittyy monia aika epämääräisiä sivuoireita, kuten mulla tämä kutina. Yksi asia mikä tuli itselleni mieleen vasta jälkeenpäin, on se, että äitini ja minä nukuttiin samassa huoneessa koko sen ajan kun olin sairaana. Ja niin ei todellakaan kannata tehdä tartuntariskin takia. Dengue tarttuu denguehyttysten välityksellä. Nämä hyttyset ei kanna virusta jatkuvasti, vaan tauti tarttuu jos hyttynen pistää ensin sairasta ja sen jälkee tervettä henkilöä. Onneksi äitini ei kuitenkaan sairastunut.

Tulipas tästä melkoinen sairaskertomus. Mutta välillä tällaistakin. Elämä on. Olkaa varovaisia kun matkustelette ja olkaa tietoisia mitä sairauksia matkakohteissanne on. Ja hankkiutukaa ajoissa lääkäriin, jos saatte oireita. Seuraavan kerran taas iloisempia aiheita eli synttäripostaus.
Mainokset