Noniin, uuden vuoden lupaukset on laitettu käyntiin vauhdikkaasti. Osallistuin lauantaina elämäni ensimmäiseen surffikilpailuun (jos Asenne surf camp kisaa ei lasketa). Kyseessä oli Nosara Triple Crown tourneen ensimmäinen osakilpailu, joka pidettiin Barrigona beachillä. Toka kisa on helmikuussa Garza reef:llä ja finaali maaliskuussa Guionesilla.

Tyttöjen eka hiitti valmistautuu.
Kisa ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen. 🙂 Hävisin hiittini enkä päässyt finaaliin. Naisten avoimessa oli 6 (Pao & minä Nosarasta, 2 tyttöä Samarasta, yksi Tamarindosta ja yhdestä en tiedä) osallistujaa eli kaksi kolmen tytön hiittiä ja finaali. Mut ei haittaa, oli kyllä ihan hauska kokemus ja aion mennä kahteen seuraavaankin kisaan.

Kilpailussa surffaaminen oli aivan täysin erilaista kun ei-kisa surffi. Ensinnäkin olosuhteet kisapäivänä oli sysipaskat. Oikeesti. Mä tykkään mennä aina surffaamaan enkä ole kovin valikoiva aaltojen suhteen enkä valita tuulistakaan tai jos aallot on “sotkuiset”. Mutta kisapäivän aallot oli niin huonot, että normaalisti mäkään en edes menisi veteen. Aallot oli miniminit, 1-2 jlkaa eli mun sanoin toe to knee high. 😛 No mutta koska oli kisa, niin oli pakko yrittää ja surffata ihan täysillä myös miniaaltoja. Muuten en ikipäivänä jaksaisi motivoitua samalla tavalla vastaavista aalloista. Kävin ennen hiittiäni lämmittelemässä noin 45 min. En saanut lämmittelyssä surffattua yhtäkään aaltoa, johon oisin ollut tyytyväinen. Fiilis ennen hiittiä olikin sellainen, että hoh hoijaa, voidaanko perua koko kisa. Ei siis sen takia että jännittää, vaan koska aallot vaan oli niin huonot (kyllähän hyvät surfffarit pystyy tekeemään vaikka mitä temppuja huonoissa ja pienissäkin aalloissa, mutta mä en lukeudu niihin…).
Lämmittelysurffille menossa.
Taitaa sittenkin vähän jännittää…
Venyttely.
Aika hurjata näyttää noi aallot.
No eikun hiitti vaan käyntiin. Kolme tyttöä ainoastaan vedessä, joten sitähän voisi luulla että aaltoja riittää kaikille. Mut näin ei todellakaan ollut. En ole ikinä ollut vedessä yhtä agressiivisten surffareiden kanssa. Kyllähän melkein aina surffatessa joutuu taistelemaan aalloistaan ja välillä aika kovastikin, mutta tää kilpailu oli vielä aivan eri juttu. Ei mitään väliä vaikka sä olisit selvästi parhaiten sijoittunut aaltoon nähden, niin sut yritetään todellakin työntää pois siltä paikalta. Ensijärkytyksen jälkeen koitin tietysti olla itsekin yhtä agressiivinen.
Näin huimia aaltoja me surffattiin.
Vartin kestävän hiitin aikana ei ehtinyt miettiä sen kummempaa. Täysiä vaan ja kaikki minimaalisen säälittävät aallotkin pitää surffata ihan loppuun saakka. En saanut yhtään hyvää aaltoa kisan aikana, vaikka se menikin paremmin kun lämmittely. Tilanteen seuraaminen vedessä ei myöskään ollut ihan helppoa, enkä edes yrittänyt olla siitä kartalla. Valkoinen (en tiedä noitten tyttöjen nimiä, mut surffisisoissa onkin aina vaan valkopaita, mustapaita, punainen paita ja keltainen paita) sai kolme selkeästi isointa aaltoa joten luulin että hän olisi voittanut. 15 minuuttia tuntui muuten yllättävän pitkältä ajalta vedessä ja ehdin surffata noin 6 aaltoa sinä aikana. Taitaa olla tico time tässäkin.
Tulosliuskasta näkyy kaikkien 2 parasta aaltoa. Ei tullu
kovin häävejä pisteitä… 🙂 
Tuomari ja kilpailijateltta, katsojat lymyilee puskissa.
Pao, Nelson & mä hengaillaan.
Mini groms.
Tuomarit.
Sellainen kisa siis. Toivottavasti seuraavalla kerralla saadaan isompia aaltoja. Kisaan osallistuminen kyllä lisäsi kyllä surffimotivaatiota entisestään. Tottakai kaikkein mieluiten haluan surffata hyvässä offshoressa 5-6ft aaltoja, mutta koska kisassa voi aallot olla mitä tahansa, niin pitää olla itekin valmis surffaamaan mitä tahansa.
Mainokset