Lukija kysyi pelottaako mua koskaan surffatessa ja miten pelosta voi päästä eroon.

Kyllä joskus pelottaa. Jos surffaaan isoja aaltoja. Ja muutama vuosi sitten pelotti huomattavasti enemmän. 
Surffaus ei ole lähtökohtaisesti mitenkään pelottava tai erityisen hurja laji. Ja harrastaakseen surffia ei tarvitse olla hurjapää. Tosin pienestä rämäpäisyydestä ei ole myöskään haittaa ja se kyllä auttaa lajissa edistymistä. Mutta surffaus on todellakin koko perheen harrastus eikä vain superatleettisten hurjapäiden etuoikeus.

Surffatakseen ei tarvitse olla hurjapää. Kannattaa aloittaa pienistä
aalloista ja pikkuhiljaa taitojen ja rohkeuden kasvaessa siirtyä
isompiin. Jos siis haluaa. Monet surffarit eivät ikinä surffaa
yli 5 jalan aaltoja. 
Täman kuvan aallto on juuri ihanteellinen. Sopivasti kokoa,
mutta ei tippaakaan pelottava.

Jos surffatessa pelottaa, se johtuu yleensä siitä että on ehkä aiempia huonoja kokemuksia, vesi ei ole tuttu elementti tai sitten ollaan oikeasti liian hurjissa olosuhteissa omiin taitoihin nähden. Tai näiden kaikkien kombinaatio.

Jos vesi ja aallot tuntuu vaan yleisesti vähän pelottavilta, niin siihen auttaa vain yksi asia. Vedessä oleminen. Me suomalaiset ollaan totuttu uimaan järvissä, mutta meri jossa on aaltoja onkin eri asia. Mutta mereen siis uimaan, sukeltelemaan, boogie boardin kanssa, surffilaudan kanssa tai ihan vaan lillumaan. Ja huomaamaan että ei ne aallot niin pelottavia olekaan, sekä miten niistä pääsee ali, yli ja ympäri sekä miten murtuneet aallot työntää kohti rantaa. Ja tämä ei tietenkään tarkoita että pitää mennä 2 metrin korkuisiin aaltoihin ja kivikkoon. Vaan mukavan pieniin ja kivoihin aaltoihin beach breikille. Mereen peuhaamaan siis. Ja matalaan veteen aluksi.

Entäs jos surffaus on jo tuttua ja sujuukin ihan hyvin pienissä aalloissa. Mutta pelko tulee silloin kun aallot kasvaa isommiksi. Tai olosuhteet muuttuu muuten hieman hurjemmiksi. Silloin kannattaa analysoida  olosuhteita ja miettiä mikä oikein pelottaa. Surffi on niin paljon kiinni olosuhteista ja tosi usein kuulee kokemuksia että on yritetty surffata tai vaikka oltu surffitunnilla täysin sopimattomissa oloissa. Jolloin homma muuttuu aaltojen surffaamisesta taisteluksi merta vastaan ja tuloksena pesukoneita, kuhmu päässä, veden hörppimistä, karkeileva lauta tai vastaavaa. No jotkut saa tästäkin kiksejä, mutta tuon kaiken keskellä ei varmaan ehdi surffata kovin montaa aaltoa.

Joskus olosuhteet on vaan liian haastavat eikä sille voi mitään. Aallot on niin erilaisia. Vaikka olisit esim. edellisellä lomalla paikassa X surffannut 6 jalan aaltoja, se ei tarkoita että pystyt seuraavalla reissulla paikassa Y surffaamaan 5 jalan aaltoja. Itse olen surffannut Guioneilla 10 jalan kelissä, mutta kuolisin varmasti jos yrittäisin samaa Puerto Escondidossa. Täytyy siis olla realisti olosuhteiden kanssa, eikä hankkia ainakaan lisää pelkoja. Jos olet hieman edistyneempi aloittelija ja muut surffarit kyseisellä spotilla omaavat vuosien kokemuksen, voi olla että kannattaa hakeutua hieman lempeämmille aallolle.

Aina ei kuitenkaan tarvitse luikkia häntä koipien välissä takaisin lasten spotille. Mikä pelottaa? Jos se on aaltojen koko, niin älä yritä ottaa isoimpia aaltoja. Pysyttele riutalla tai point breikillä shoulderissa joissa aalto on pienempi. Beach breikillä älä melo uloimmaksi takariviin ulos odottamaan settejä, vaan pysy sisemmällä ja surffaa siellä murtuvia aaltoja. Tämä voi käydä voimille ainakin aluksi, mutta samalla tulee hyvin harjoiteltua duck divea, melomista ja sitä tärkeää meressä ja aalloissa olemista. Vaikka aallot tuntuisi niin isoilta että tekee vaan mieli meloa mahdollisimman ulos turvaan, älä silti melo. Koska se päivän isoin setti saattaa kuitenkin tulla päähäsi. Älä melo yhtään syvemmälle, kuin missä kohtaa on vielä ihan ok duck divetä (tai tehdä turtle) ja muutenkin selviytyä tilanteesta jos aalto murtuu juuri eteesi. Monesti näkee 7-12v lapsia, jotka ovat jo erinomaisia surffareita, mutta varmaan äiti kieltänyt menemästä liian syvälle. 🙂 Nämä muksut saattavat olla isoissakin keleissä surffaamassa, mutta pysyttelevät hieman sisempänä, kuin missä isoimmat aallot murtuvat. Ja surffaavat enemmän aaltoja kuin kukaan muu.

Itsevarmuutta vedessä lisää, kun sekä tekniikka että kunto ovat kohdallaan. Tiedätkö varmasti miten laudan kanssa pääsee parhaiten aallon ali, mikä on oikea melontatekniikka jne? Jos näissä on kysymysmerkkejä, niin kannattaa ottaa hieman opetusta jossa keskitytään näihin. Merelle päin vievät virtaukset ovat varmasti pelottavia, jos ei tiedä miten toimia. Uusilla spoteilla selvitä aina etukäteen onko voimakkaita virtauksia sekä mitä tehdä jos joudut sellaiseen (älä tuhlaa voimia melomalla virtausta vastaan vaan melo ”poikittain”eli yleensä rannan suuntaisesti niin kauan että pääset pois virtauksesta. Sen jälkeen melo tai ota aalto rantaan). Jos olosuhteet ovat muuten sopivat, mutta virtausten kanssa pitää olla tarkkana, mene vaikka oppaan kanssa surffaamaan. Opas pitää siunua silmällä ja pelastaa tarvittaessa. Hyvä melonta- ja uintikunto lievittävät myös pelkoa olla aalloissa. Kun tiedät melovasi hyvin ja pystyväsi tarvittaessa uimaan rantaan onkin jo paljon vähemmän pelättävää.

Paitsi itsensä, välillä pelottaa myös laudan puolesta. 🙂
Nämä dingit eivät tosin tulleet isoissa aalloissa, vaan
siitä, kun aloittelija jyräsi ylitseni longboardilla…
Kyseessä on sama lauta joka meni pohjasta katki
muutama kk sitten, mutta on nyt korjattu.
Korjaussetti. 
Solarezilla paikataan surffilaudan pikkukolhut.

Oltiin muutama päivä sitten Paon kannsa surffiretkellä Camaronalilla ja matkalla (joka sadekauden takia kesti 2h) ehdittiin puhua myös peloista. Paolla on riuttakammo ja mä taas pelkään hukkumista. Pao aikoo päästä pelostaan eroon alkamalla käymään säännöllisesti Playa Negralla, joka on yksi ainoista riutoista näillä main. Tämä kammo johtuu siitä että Pao on surffannut aina vain hiekkapohjaisilla beach breikeillä ja riutoista on tullut mörkö koska ei ole oikein ollut mahdollisuuksia surffata riutoilla.

Itselläni oli pieni ”vesikauhu” pari vuotta sitten kun olin vielä aika lailla aloittelija. Ehkä sen takia että intoa oli vähän liikaakin ja jos olin surffilomalla, niin veteen oli pakko päästä joka päivä aaltojen koosta riippumatta. Ja alussa en pelännytkään mitään. Ja opin ja edistyin tosi nopeasti. Ja surffasin myos isoissa keleissa. Tai ainakin yritin surffata. Isoja kelejä mulle on 7 jalkaa ja ylöspain. Jälkeenpäin ajateltuna olen ollut aivan täysi kaheli. Mulla ei ikinä ollut mitään yksittäistä pahaa tilannetta että olisin melkein hukkunut, mutta aikamoista rapiköintiä kuitenkin.
Jossain vaiheessa jälkikäteen aloin tajuta miten isoissa keleissä olen ollut. Ja mulle tuli pelko etta lauta karkaa ja joudun sukeltamaan ilman lautaa aallon ali enka löydä enää pinnalle. En oikein muista kauan tätä kesti, mutta muistan kerran jolloin mentiin Jonnan kanssa surffaamaan täällä Nosarassa. Aallot oli pieniä, mutta mä jouduin paniikkiin kun laitoin pääni pinnan alle duckdivessa ja jouduin palaamaan 2 kertaa rantaan kesken ulos melomisten. Mua siis pelotti etta seuraavana tuleekin jättiaalto enkä pysty pidättamään henkeä. Vaikka aallot oli ihan pieniä. Kävin sitten pariin otteeseen istuskelemassa rannalla ja keräämässä rohkeutta ja yrittämässä vakuutella itseäni että aallot on ihan fine tänään. Ja lopulta sainkin melottua ulos ja surffattua aaltoja. Tämä pelko kummitteli jonkin aikaa enkä oikein muista kauan kesti päästä siitä eroon. Pari kertaa koitin puhua asiasta jollekin kaverille mutta kommentit oli lähinnä ihmettelyä ”oothan sä surffannut tällaisia aaltoja monta kertaa ennenkin”. Mikä olikin ehkä hyvä että kukaan ei tehnyt pelostani sen kummempaa numeroa ja alkanut jeesustelemaan että nyt pitää pysyä vaan 2 jalan aalloissa. Ja kai mä sitten vaan yritin iskostaa päähäni että niinhän se on, oon suffannut tällaisia ja isompiakin aaltojakin ennen ja kyllä mä tän osaan. Ja pikkuhiljaa pelko sitten katosi. Sopiva lauta on ehdottoman tärkeä. Kun lauta toimii, sillä saa helposti otettua aaltoja ja siihen voi luottaa, niin itseluottamus isommissakin aalloissa lisääntyy huimasti. Ja tietenkin kokenemman kaverin tai surffiopen seura vedessä vähentää pelkoa.

Nykyään ei siis pelota kun surffaan. Normipäivänä. Toki joka kerta kun on iso keli täytyy aina arvioida hetki tilannetta eikä vaan painella soitellen sotaan. Ja etenkin jos on ei-niin-tutulla spotilla isolla kelillä. Mutta noin yleisesti pelko ei ole kyllä tippaakaan läsnä mun jokapäiväisissä surffisessioissa. Eikä sen kuulukaan.

The secret spot 😛

Ihan kohta lähden surffaamaan secret spotille. Eli siis surffaamaan yllä olevan kuvan mahtavaa leftiä. Ja taytyy myöntää että vähän kyllä jännittää. Siitä on jo 6 viikkoa kun olin edellisen kerran surffaamassa kyseista aaltoa. Ja reilu viikko sitten melkein teurastin itseni Nicaraguassa, kun torpedoin matalalla riutalla. Olen vieläkin täynnä haavoja. Mutta vaikka nyt jännittääkin, se on vain hyvää jännitystä. Eikö olekin vaan ihanaa että on harrastuksia joissa voi hoitaa kuntoilun ja treenin ihan huomaattaan kaiken positiivisen jännityksen ja hauskanpidon lomassa? Musta surffi on itseasiassa parasta silloin kun vähän jännittää. Jos ei ole mitään jännitettävää, niin tulee helposti tylsää.

Noniin, nyt alan valmistautua secret spotille!

Mainokset