Viime viikonloppuna oli Circuito Guanacasteco de Surf tourin toinen kilpailu Marbellassa, eli yhdellä lemppariaalloistani. Mehän Paon kanssa mentiin tietenkin kisaamaan.

En tiennyt etukäteen että kisa olisi niin kovatasoinen ja siellä olivat naisten sarjassa mukana mm. Costa Rican kaksi parasta surffaajaa, jotka käyvät jatkuvasti myös ulkomailla kisaamassa (ja voittamassa). Mitään paineita menestymisestä ei siis tarvinnut ottaa, sillä tiedän että mun surffitaidot on valovuoden näitä likkoja jäljessä. Samoin mukana oli muutama Amerikan vahvistus ja kovia Costa Rican junnuja.

Kisa-aalto. Kaikki postauksen kuvat on kisapäivältä ja kisa-aallosta. Omast surffista ei oo valitettavasti kuvia.
Eikä wipeoutista… 🙂

Mun strategia oli surffata hyvin omalla tasollani. Aallot kisapäivänä olivat todella hyviä. En ole ikinä ollut kisoissa, joihin olisi sattunut niin hyvät aallot. 3-5 jalkaa ja tuubeja. Aamulla oli todella kova tuuli, mutta ei sekään surffaamista haitannut.

Olen jo oppinut edellisistä kisoista, että ennen omaa hiittiä kannattaa katsella silmä tarkkana ainakin 60-90 minuuttia edellisiä hiittejä. Että tietää miten aalto käyttäytyy. Ei siis kannata vaan surffailla jossain sivummalla odotellessa, vaan nimenomaan seurata sitä kohtaa missä itse kisa käydään. Kävin verryttelemässä reilut pari tuntia ennen omaa hiittiä. Vesi oli tuulen takia TODELLA kylmää. Aallot näytti vähän hurjiltakin tuulen takia, mutta olivat tosi hyviä. Surffasin yhden open face aallon ja yritin 4-5 tuubia. En tosin päässyt yhdestäkään ulos, mutta surffaus oli superhauskaa.

Olin siis hyvillä mielin kisan suhteen. Tai no itseasiassa en jaksanut olla niin kiinnostunut koko kisasta, vaan halusin ainoastaan surffata hyviä aaltoja. Rightit on mun vahvuus open face alloissa ja tuubeissa ei ole preferenssiä. Kisapaikka antoi vaihtoehtoja miten sijoittua ja mitä halusi surffata. 15 minuutin hiitissä on aina järkevintä sijoittua niin, että saa kokoajan aaltoja. Eikä jämähtää paikoilleen odottelemaan. Kyllähän se nyt tiedetään. Mutta itse en tietenkään käyttäytynyt niin. Eli en todellakaan pysynyt sisempänä napsimassa pikkuaaltoja, vaan kytistelin takarivissä settejä. Ja nimeomaan righteja. Ja sellanen tulikin, aivan täydellinen aalto. Mutta mutta… mä onneton tunari missasin koko aallon koska olin liian sisällä. Todella iso moka. Sillä se aalto oli ihan tulossa mulle, mutta mä asettauduin väärään kohtaan. Nooh… Siinä sit pyörin vähän ympyrää ja koitin hakee muitakin aaltoja ja aikakin kävi jo vähiin. Mutta sitten tuli kuin tulikin vielä toinen setti kun hiittiä oli enää pari minuuttia jäljellä. Olin taas huonosti sijoittunut, mutta mun oli pakko mennä sillä oli vaan yksi aalto pohjilla. Meloin ihan raivolla, mutta olin aivan myöhässä droppauksessa ja tulin tyylikkäästi lipan mukana alas… Eli sellanen suoritus sillä kertaa… Mun ainoaksi saaliiksi jäi heti hiitin alussa surffattu pikkuaalto.

Pieleen menneen hiitin jälkeen menin samantien surffaamaan lisää sivummalle, sillä halusin saada hyviä aaltoja. Tai ihan mitä vaan aaltoja. Vaikka kisa oli omalta osalta ohi, kannattaa tietenkin hyödyntää hyvät olosuhteet ja treenata lisää kyseistä aaltoa. Kun on kerran paikalle raahautunut.

Mulla ei ole tällä hetkellä hinkua seuraaviin kisoihin. Haluan vaan surffata paljon ja parantaa surffitaitojani. Ja annan todella paljon respectiä kaikille ketkä tykkäävät surffissa kisata ja menestyvät, sillä 15 minuutin kisasurffirypistys on niin erilaista kuin vapaa surffi.

Mainokset