Atascadero, eli nykyinen kotikaupunkini on paikka josta kukaan Suomalainen ei ole varmasti ikinä kuullutkaan.

Kyseessä on vajaan 30 tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Melkein kuin asuisi maalla siis. Ja sehän sopii mulle. En ole lainkaan isojen kaupunkien ihminen. Pikkupaikoissa on ihanaa kun luonto ja lenkkipolut ovat suoraan nenän edessä ovesta ulos astuessa. Ja ideaalitapauksessa myös meri, mutta nyt se ei ole mahdollista.
Asustelemme edelleen Clayn vanhempien tiluksilla heidän talonsa “perällä” olevassa pikkuasunnossa. Minulla ei ole vielä työlupaa (eikä rahaa…), joten muutto rannalle ei tule tällä hetkellä kysymykseen. Rannalle pääsee kuitenkin noin 25 minuutissa, joten tarvittaessa vaikka kahdesti päivässä. Tykkään kuitenkin myös Atascaderosta ja varsinkin kun se alkaa käydä kokoajan tutummaksi.
Hyvä lenkkimaastoja löytyy kaikkialta ja mahtavia pyöräilyreittejä. Täällä on aika mäkistä ja maantiepyöräilystä onkin tullut täällä uusi harrastus. Vedetään yleensä pari kertaa viikossa pyörälenkki jollekkin lähistön kukkulalle. Tämän postauksen kuvat ovat suosikkipyörälenkkini varrelta. Eläimiä näkyy kaikkialla: kauriita, hevosia, lehmiä, lampaita, koiria, oravia ja välillä jotain muitakin otuksia. Täällä on ihan mahdotonta käydä lenkillä törmäämättä bambeihin.

 

Monille ensimmäinen mielikuva Kalifornaisata on Etelä-Kalifornian ja Hollywoodin palmumaisemat, suurkaupunki tai hienostolähiöt. Itsellenikin oli vielä puoli vuotta sitten. Mutta löytyy täältä muunlaistakin maisemaa. Atascaderon hyviä puolia on lisäksi sen turvallisuus. En ollut ikinä edes miettinyt tätä, ennenkuin muutama viikko sitten noin 10 kilometrin päässä Paso Roblessa asuva kaveri kertoi, että hän ei lenkkeile omalla asuinalueellaan koska se ei tunnu turvalliselta. En nyt muista miten pitkälle hän ajaa mennäkseen lenkille, mutta autolla on lähdettävä päästäkseen juoksemaan. Atascaderossa ei tarvitse miettiä moista ja lenkkeillä voi vaikka pimeällä. Tosin sitä tulee vältettyä, sillä täällä ei ole katuvaloja joten pimeällä on todellakin pimeää.

Nyt juolahti kuitenkin mieleen että lapsia ei meidän naapurustossa ja lenkkipolkujen varsilla juurikaan näy. En tiedä johtuuko se siitä, että täällä ei ole lapsiperheitä, vai siitä että lapset pidetään tiukasti takapihalla ja poissa kaduilta juoksentelemasta. Ehkä ne muksut viedään amerikkalaiseen tapaan aina autolla ovelta ovelle, minne sitten ovatkin menossa. Onko kyse enemmän turvallisuudesta vai sosiaalisista normeista. Clayn äiti kertoi, että täällä pidetään huonona vanhempana, jos lapset käyttävät koulubussia. Sehän on suorastaan heitteellejättöä että muksut joutuvat kävelemään 200 metriä pysäkille ja matkustamaan ilman vanhempia.
Huom! Ei olla suunnittelemassa perheenlisäystä vaikka tulikin lapsiasiaa. 🙂

Tässä vielä kurkistus kotiimme, tosin vain ulkopuolelta. Jos olisin itse sisustanut oman talon, esittelisin sitä varmasti ihan tohkeissani. Tämä kämppä ei kuitenkaan ole minun sisustamani ja siellä oli kaikki valmiina koriste-esineitä myöten. 🙂 Ja sanotaan että ei ihan täysin oman makuni mukaan. Joten jätetään sisäesittely tekemättä. Tämä on kuitenkin tällä hetkellä täydellinen asumus meille, vaikka kutkuttaa myös ajatus päästä laittamaan omaa kotia. Joka tulee muuten olemaan käynnä simpukoita ym. meriaiheista krääsää.

Esittelen seuraavalla kerralla meidän takapihan kuntosalin. Olisi varmaan syytä viettää enemmän aikaa siellä, sillä parisuhde tunnetusti lihottaa ja Amerikka nyt ainakin lihottaa. Ja täytyy myöntää että tässä on hieman alkanut housut kiristää… Olin supertimmissä kunnossa Costa Ricassa sillä treenasin kuin ammattiurheiliija. Tällä hetkellä olen toki ok kunnossa ja urheilen, mutta elämässä on hieman muitakin asioita kun surffaus. Ei ole paras fiilis kokea kun kroppa menee huonompaa kuntoon, mutta toisaalta en tiedä olenko motivoitunut treenaamaan vaan saadakseni tietynnäköisen kropan. Ehkä tästäkin lisää ensi kerralla.

Mainokset