Kaverini kommentoi Costa Rican elämääni, että ihankuin asuisin toisessa universumissa. Ja kyllä siltä itsekin tuntuu. Eroja Suomeen sekä Kaliforniaan on melkoisesti: stressittömämpi elämä, yhteisöllisyys, ihmisten taustoilla ja menneisyydellä ei ole niin väliä, ihmiset vaikuttavat aidommilta (ainakin Jenkkeihin verrattuna) niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Tällä kertaa haluan kirjoittaa juuri tästä ulkonäköasiasta. Yksi viidakossa asumisen parhaita puolia onkin, että tämä on ainakin toistaiseksi tekoripsiltä ja täytetyiltä huulilta vapaata vyöhykettä. Ja lähestulkoon kaikilta meikeiltä, hiusväreiltä ja muiltakin vastaavilta. Ihmiset ovat tosi luonnollisia. Ja kaikki näyttävät mielestäni kauniilta.

Suomessa ripsi- ja hiustenpidennykset ovat kuulemma nykyään sääntö eikä poikkeus nuorten tyttöjen keskuudessa. Se on mielestäni surullista. Luulin että silikonit katosivat muodista jo ennen kuin Baywatch kuopattiin, mutta fitnessbuumin myötä nekin ovat tulleet takaisin. Minuakin lähestyy säännöllisesti instagrammissa pari silikoniklinikkaa. Jättäkää please jo rauhaan. Evvk.

Ulkonäköpaineilta on vaikea välttyä. En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi olla lukioikäinen kaikkien bikinifitness-, proteiini- ja hiustenpidennysvillitysten keskellä. Onneksi ikää jo melkein tuplasti enemmän, mutta ei se silti poista kaikkia ulkonäköpaineita.

Olen kuitenkin viime aikoina oivaltanut että ulkonäköpaineilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä oikeasti näyttää. Nämä paineet tulevat puhtaasti ympäristöstä. Costa Ricassa olen totaalisen vapaa kaikista ulkonäköpaineista. En osaa oikein sanoa mistä se johtuu. Sitä voisi helposti kuvitella että asia on toisinpäin. Täällähän ollaan kokoajan rannalla ja bikineissä. Jostain syystä kuitenkin peilikuva miellyttää täällä. Ja ei siinä peilin edessä tule kuin pikaisesti käännyttyä ehkä pari kertaa viikossa. Tunnistin tämän asian itsestäni jo ensimmäisten Costa Rican vuosien aikana. Olin tyytyväinen ulkonäkööni. Mitkään kommentit tai naistenlehtien “pitää näyttää tältä ja tuolta” jutut ja vinkit eivät hetkauttaneet minua. Ne eivät myöskään ärsyttäneet. Ehkä vain ihmetyttivät, miten kukaan jaksaa lukea ja kirjoittaa moista hömppää. Tämä oli mukava huomio itselleni, kun tajusin että olin tosiaan täysin tyytyväinen siihen miltä näytin. Ajattelin sen johtuvan siitä, että ikää ja itseluottamusta on jo kertynyt riittävästi.

costa rica onnellinen
Huoletonta rantaelämää. Tai ei se aina ihan huoletonta ole, mutta ulkonäöstä ei ainakaan tarvitse huolehtia.

Kaliforniassa tilanne muuttuikin. Yllätten löysin itseni hyppäämässä peilin edessä alvariinsa. Mikään ei enää näyttänyt hyvältä, välillä oli liian isot hartiat tai reidet, välillä liian lyhyet jalat. Vaatteet olivat vääränlaisia. Ostin jopa meikkejä, silllä se vaan tuntui kuuluvan asiaan jos menee yökerhoon kaupungissa. Uudet vaatteet, kampaus tai ripsari eivät kuitenkaan koskaan parantaneet tilannetta. Mitäs ihmettä, eikös mun pitänyt olla jo riittävän vanha olemaan tyytyväinen itseeni? Ajattelin, että ehkä en ole enää niin timmissä kunnossa kuin ennen, ja tyytymättömyys tulee siitä.

Kroppa ei muutu yhdessä yössä. Eikä naama varsinkaan. Sen sijaan aivoissa saattaa jokin muuttua. Costa Ricaan palatessani ulkonäköni ei tietenkään ehtinyt muuttua kahdessa päivässä yhtään mihinkään. Sen sijaan pään sisällä tapahtui muutos. Ulkonäkökompleksit jäivät Kaliforniaan ja olin taas tyytyväinen itseeni. Ympäristö teki siis tehtävänsä. En kyllä vieläkään ihan ymmärrä miten Costa Rica tuntuu olevan kuin oma maaginen ulkonäköpaineista vapaa universuminsa. Mutta hienoa, että tällainenkin paikka löytyy. Ja pysyn mielelläni tässä universumissa.

Mainokset