Suomessa minulla oli mentaliteetti, että kaikki on otettava itse mitä haluaa. Kukaan ei tule tarjoamaan sinulle mitään ja puolensa täytyy pitää vaikka kyynärpäitä käyttämällä. Tämä ei suinkaan ole perusluonteeni. Olen ennemminkin tosi kiltti mutta joskus opiskeluaikoina opin, että on oltava myös kova jos haluaa pärjätä elämässä. En tainnut kovinkaan auliisti tarjota apuani muille, eikä sitä minullekaan tarjottu. (Huom! Tarkoitan nyt enemmän sellaista puolituttujen jeesaamista enkä niinkään hyvien ystävien ja lähimmäisten auttamista.)

Muistan itseasiassa lapsuudestani tapauksen, jossa eräs tuttu hevostallilla päivitteli sitä, kun olin aina niin kiltti ja tein mitä käskettiin. Tämähän voisi olla hyvinkin positiivinen kommentti, mutta hän siis päivitteli tätä negatiiviseen sävyyn. Itselleni jäi tästä hieman höntti olo. Pitääkö siis sanoa ei ja kieltäytyä auttamasta muita ihan vaan sen takia, ettei vaikulta liian kiltiltä ressukalta. Vaikka auttamisesta ei siis olisi mitään vaivaa. Jossain vaiheessa aikuistumisen kynnyksellä tosiaan omaksuin tämän tyylin, ettei saa olla liian avulias. Koska jostain päähäni oli iskostunut, että silloinhan muut niinsanotusti kusevat silmään.

DSC_0212

DSC_0208

Maailmalla eli Costa Ricassa olo on opettanut minulle valtavan paljon tässä asiassa. Ihmiset auttavat toisiaan täällä paljon paljon enemmän ja aivan pyyteettömästi. Olen saanut tästä itsekin osani, ja oppinut myös miten hyvältä tuntuukaan auttaa muita. Aivan sama saako siitä mitään takaisin itselleen. Ja saahan siitä aina, nimittäin sen hyvän mielen.

Olen joskus ollut täällä ilman kulkuneuvoa ja joutunut liftaamaan tai kävelemään kaikkialle. Ja oivaltanut että ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä jotka eivät pysähdy vaikka olisit tien vieressä peukalo pystyssä. Ja niitä jotka pysähtyvät vaikka ei edes olisi peukalo pystyssä. Kuinka helppo tapa kyydin tarjoaminen onkaan auttaa ja ilahduttaa.

Tämä oli ensimmäinen konkreettinen tapa, jonka muutin itsessäni. Heti kun sain mönkijäni huollosta, aloin itsekin tarjota kyytejä aina jos joku käveli tien laidassa. Ihmiset ilahtuivat valtavasti. Eihän siitä ole itselle mitään vaivaa. Ei minun tarvitse edes viedä heitä minnekään, he ovat kyydissä niin kauan kuin meillä on sama matka. Toisten auttaminen tuo valtavasti iloa itselle.

DSC_0213

Kirjoitin jo aikaisemmassa postauksessa, kuinka paljon ystäväni auttoivat minua kun muutin takaisin Costa Ricaan muutama kuukausi takaperin. Apu ei kuitenkaan rajoittunut ystäviin, vaan myös tutut tarjosivat majapaikkoja sohviltaan. Puolitutut yrittivät auttaa töiden löytämisessä ja ehdottelivat että kysy sieltä ja tuolta. Sattuipa niinkin, että sain myös auton käyttööni seuraavan 6 kuukauden ajalle. Omistaja on Yhdysvalloissa ja autolle ei kuulema tee hyvää olla parkissa pitkään. Joten sain sen käyttööni kauppa- ja surffireissuille. Auton omistaja ei tosiaan ole paras ystäväni, ja ihmettelin suureen ääneen että minkä takia hän tarjoaa minulle autoaan. Hän vastasi että olin kuulemma hänen ensimmäisten Costa Rican viikkojensa aikana tarjonnut hänelle kyydin ja hän kyllä muistaa sen.

Kuvat: Outi / Siipiä myöten

Mainokset