Kökötän yksikseni pienessä moottoriveneessä Panamalaisen venetaksin kyyditessä minua surffispotille. Maha on täynnä perhosia. Venesataman lähistöllä ei näkynyt ainoatakaan toista surffaria. Isosta swellistä sen sijaan puhuivat kaikki edellisenä iltana. Kuikuilen hetken toista surffispottia matkan varrella. Vesi on tummaa ja olosuhteet sekaiset kuin myrskyn jälkeen. Kohta ollaankin perillä. Kuski haluaisi minut välittömästi pois veneestä ja kaasuttaa samantien tiehensä. Eiiii, haluan pysyä veneessä hetken ja katsoa ainakin yhden setin. Mitä hittoa mä olenkaan taas tekemässä. Olisi sittenkin pitänyt ottaa Marilyn mukaan tänne Panamaan. Miksei vaan menty Adilian ja Gabyn kanssa Saylitaan. Minkä hemmetin takia olen taas matkustanut yksin ties minne isojen swellien äärelle.

surf bocas del toro

bocas del toro hostellihostel panamacaribebus san jose panama

Yksin matkailuun liittyy aina monenlaisia fiiliksiä. Kirjoitin vinkkejä soolomatkailijoille tai sitä suunnitteleville täällä ja nyt tulee kokemuksia itse reissun päältä ja tästä hetkestä. Olen ollut viimeiset viisi päivää Bocas del Torossa, Panamassa. Ja olen reissussa yksin.

Olen melkoinen kehäkettu mitä yksin matkailuun tulee, mutta täytyy silti tunnustaa että epävarmuus iskee välillä minuunkin. Aina tulee myös hetkiä että kääk, en halua olla yksin. Ensimmäistä kertaa se iski ensimmäisenä iltana. Olin juuri saapunut Bocasiin ja pitäisi löytää surffiseuraa seuraavalle päivälle. Kaverini Marilyn on ollut Bocasissa aiemmin ja hänen vinkkinsä olivat että etsi samantasoista surffireuraa, joiden kanssa voit jakaa veneen. Täällä useimmille surffispoteille mennään veneillä. Veneen jakaminen on järkevää paitsi kustannusten, myös senkin takia että yksin surffaamaan meno nyt on aina hieman kuumottavaa varsinkin uudessa paikassa, eikä välttämättä järkevääkään.

Tämä oli mielessäni jo siinä vaiheessa kun varasin hostellin ensimmäiseksi yöksi. Bocas Surf School and Hostel. Nimen perusteella surffiseuran ja vinkkien samisen pitäisi olla helppo nakki. Mutta ei löytynyt kumpaakaan. Muista asukkaista ainoastaan yksi poika oli surffari. Hänestä ei kuitenkaan löytynyt veneseuraa, sillä hän oli aloittelija joten olimme etsimässä hieman erilaisia aaltoja. Ei hätää, henkilökunta antaa varmaan mielellään hyviä vinkkejä minne kannattaa suunnata ja kenties heistä saa myös surffiseuraa. Ei, ei, ei…. Omistaja oli todella ärsyttävä ja muuta henkilökuntaa ei ollut. Älkää ihmiset vaan menkö Bocas Surf School and Hostelliin. Palvelu oli ehkä surkeinta mitä olen koskaan saanut. Joku saattaakin siellä jo arvata, että yllättäen omistaja suhtautui minuun kuin tytteliin joka ei ole surffilautaa koskaan nähnytkään. Palvelu oli muuten huonoa jo alusta alkaen kun chekkauduin sisään (ketään henkilökuntaa ei ollut paikalla) ja samoin kun lähdin seuraavana päivänä (olisin halunnut jättää pakatut tavarani säilöön muutamaksi tunniksi pyöräretken ajaksi ja omistaja oli aivan todella nihkeä että eihän se nyt onnistu, sillä hän ei aikonut taaskaan olla paikalla…)

batido bus smoothie bocas del torosurffityttö mermaid

IMG_8483

Takaisin asiaan. Surffihostellista ei siis löytynyt surffiseuraa eikä edes vinkkejä, joten ei auttanut kuin lähteä etsimään muualta. Hiippailin ympäri Bocasin putiikki- ja ravintola-aluetta ja pähkäilin mistä löytyisi surffiseuraa. Nyt olisi niin paljon kivempaa jos olisin ottanut Luigin tänne mukaan, ja voisimme mennä kahdestaan baariin. On illallisaika. Ei siis vielä baari- ja bileaika. Ihmisiä pyörii kaduilla. Mikäs mesta tuolla on, kuuluu meteliä… Jes, pelastukseni sporttibaari! Täynnä miehiä. Ei muuta kuin tunkemaan baaritiskille.

3 tuntia myöhemmin hiippailen jälleen Bocasin kaduilla maha täynnä, kevyessä hiprakassa ja ruotsalaisen surffari- ja sukeltajamiehen opastaessa minulle venelaituria, josta ottaa vene seuraavana aamuna. Surffiseuraa ei sporttibaaristakaan löytynyt mutta juttuseuraa kyllä, ruokaa, juomaa, ilmaisia drinkkejä, hyvää keskustelua vapaasukelluksesta ja erinomaisia surffivinkkejä. Kotiin saattajakin olisi löytynyt, mutta ei kiitos sille.

Kaikki hyvin siis ja yksin matkailu on hauskaa. Aina siihen saakka kunnes seuraavana aamuna tosiaan kökötän yksikseni veneessä ja kiroilen mielessäni yksin matkailua. Hyppään kuitenkin veneestä uusiin vesiin. Keli on iso niinkuin ennusteet sanoivat, mutta ei liian iso. Juuri tätähän mä haluan tehdä. Kun matkustaa yksin saa ja joutuu päättämään kaikesta itse. Ja saa surffata juuri niitä aaltoja kun haluaa. Ja alkujännityksen jälkeen surffi oli mitä mainiointa. Siitäkin huolimatta että tuikkasin käteni riuttaan. Onneksi on ompelutarvikkeet mukana ja neula, jolla voi kaivaa riutan palaset sormista.

Seuraavana päivänä muutin toiselle saarelle, Isla Solartelle. Uusi hostelli oli huomattavasti kivempi kuin ensimmäinen. Saarella ei ole muita hotelleja eikä ravintoloita, joten kaikki hostellin asukkaat illallistavat yhdessä. “Family dinner” katetaan isojen pöytien ääreen. Se oli tosi kivaa ja samalla tutustui hyvin muihin asukkaisiin. Nautin kyllä saman henkisten ihimisten seurasta ja on kiva jutella vaikka surffista tai muista yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Monien hostellituttujen kanssa ei kuitenkaan välttämättä ole muuta yhteistä, kun että ollaan nyt kaikki reissussa yhtä aikaa. Tällaisten tyyppien kanssa jaksan ehkä sosialisoida yhden päivän tai illan. Ja sen jälkeen puuhailen mieluumin omiani. Kahden family dinnerin jälkeen viimeisenä iltana lähdinkin veneellä Bocasin pääsaarelle, Isla Colonille syömään ja shoppailemaan. Yksin.

surfing la punta bocas del toro

Käytiin hostellikaverin kanssa seikkailemassa ympäri Bocasia ja alla olevien kuvien Selina hostelli oli hänen suosikkipaikkansa. Iso baari, paljon jengiä ja bileet käynnissä melkein kokoajan. Mulle Selina oli taas viimeinen paikka jossa haluan lomani viettää, mieluumin sukeltelen korallien keskellä tai tutkin metsästä löytyviä punaisia sammakoita… Makunsa kullakin.

hostel lifehostel chilling

surf waves bocas del toro

Yksi juttu täytyy vielä mainita yksin matkailusta, joka saattaa iskeä kehäkettuunkin. Ja se on ajatus kotiin paluun aikaistamisesta. Tämä kävi mielessä täällä Bocasissakin noin toisena päivänä. Paikka on nähty noin päällisin puolin, surffiolosuhteet eivät ole ihan täydelliset ja on edelleen hieman hukassa uudessa kohteessa. Silloin tulee aina olo, että mitä hemmettiä mä täällä pyörin. Kotona olisi sitä ja tätä paljon helpommin saatavilla ja helppoja aaltoja aamusta iltaan. Mutta sitten asiat alkavat aina lutviutua. Löytyy se suosikkikahvila jossa on paras smoothie ja jonne voi mennä käyttämään nettiä. Tietää mistä venepysäkki löytyy ja minne kannattaa mennä surffaamaan. Bocasista löytyi jopa kauneussalonki ja joogasali, jotka voi laittaa sadepäivän tai tylsän illan suunnitelmalistalle. Aikaistuksen sijaan päädyinkin myähäistämään kotiinpaluuta.

Loppuun vielä rajan ylitys Costa Ricasta Panamaan, joka tapahtuu siltaa pitkin. Oikealla puolella nakyy vanha silta, joka ei ole enää käytössä. Tästä vanhasta sillasta moni on saattanut kuulla tai on ylittänytkin sitä pitkin. Se oli kuulema hasardein rajan ylitys ikinä, sillä silta suurin piirtein lahosi jalkojen alla ja puunkappaleita vaan putoili veteen. Uusi silta valmistui pari vuotta sitten ja se on ihan tukeva ja turvallinen. 🙂

panama borderpanama border bridge

Kotiuduin Panamasta jo muutama viikko sitten, mutta ei kai se niin haittaa että postaus tulee vähän myöhässä…

Mainokset